Ajankohtaista

Puheenjohtajan katsaus 17.3.2021

Rakoilevatko rivit? Me kiltalaiset voimme vahvistaa ja opettaa resilienssiä

Tunnelin päässä kajastaa valo ja katse kääntyy tulevaan. Olen viime päivinä pohtinut, miten me kansakuntana jaksamme vielä sinnitellä ohjeistusten mukaisesti koronapandemian rajoittamassa elämässä, jossa uhka näyttäytyy eri ihmisille erilaisena? Repeävätkö meilläkin rivit, loppuuko resilienssi?

Otin esiin muutaman vuoden takaisen raportin, jossa resilienssi määritellään häiriön- ja kriisinsietokyvyn sekä oppivan mukautumisen yhdistelmäksi. Oli mielenkiintoista uudelleen lukea pohdintaa ajalta, jolloin Covid-19 ei vielä ollut uhkatekijä. Ikivihreitä huomioita löytyi silti paljon.

Killallamme ja meillä kiltalaisilla on paljon resilienttejä valmiuksia. Meillä on myös tärkeä tehtävä nyt ja toipumisen aikana. Kiltamme kova ydin, kriisiajan viestinnän osaaminen, on tarpeen verkostoissa, joissa toimimme. Resilienssiä voi vahvistaa ja opettaa. Tässä me kaikki kiltalaiset voimme kantaa kortemme kekoon. Kilta on myös meille itsellemme alusta, jossa omakin toipumisemme saa uutta virtaa huipputyyppien seurassa.

Tästä kirjeestä löydät useita lukusuosituksia, liitän niiden joukkoon alla olevan. Toivon lämpimästi näkeväni sinut seuraavassa tapahtumassamme. Se järjestetään jälleen terveysturvallisuus huomioiden virtuaalisena – sopeutuvaa resilienssiä tämäkin.

Iloisiin tapaamisiin!
Ulla Parviainen, puheenjohtaja

Yhteisöresilienssi eräällä tavalla kätkee sisäänsä sosiaalisen ja kulttuurisen resilienssin piirteitä, jotka liittyvät kykyyn edistää, toimia osana, ja säilyttää myönteisiä suhteita sekä kestää ja toipua stressitekijöistä myös kriisiaikaisen eristyksen vallitessa. Sen uniikki piirre on vastoinkäymisen kääntäminen henkilökohtaiseksi, suhteita ylläpitäväksi (engl. relational), ja kollektiiviseksi kasvuksi olemassa olevia sosiaalisia verkostoja vahvistaen ja uusia suhteita luovalla kollektiivisella toiminnalla kehittäen. Lähde: Valtioneuvoston julkaisut / Kokonaisresilienssi ja turvallisuus: tasot, prosessit ja arviointi

Puheenjohtajan katsaus 31.12.2020

Poikkeuksellinen vuosi ja viimeinen ritari

Koronavuosi on muuttanut arkea, tottumuksia ja elämänrytmiä. Olemme joutuneet luopumaan paljosta mukavasta ja opettelemaan uusia tapoja tehdä työtä, harrastaa ja pitää yhteyttä meille tärkeisiin ihmisiin. Päällimmäinen puheenparsi on ollut toivotus pysyä turvassa ja terveenä.

Toimintamme on ollut koronan takia hiljaiseloa, mutta tammikuun 14. päivänä saamme vieraaksemme puolustusvoimien viestintäjohtajan eversti Torsti Astrénin. Tilaisuus toteutetaan terveysturvallisuus huomioiden verkon välityksellä. Helmikuussa on jälleen vuosikokouksen ja mielenkiintoisen alustuksen vuoro silloinkin, tavalla tai toisella järjestettynä. 

28. päivänä marraskuuta minulla oli kunnia käydä jättämässä kiltamme nimissä viimeinen tervehdys Tuomas Gerdtille, Mannerheim-ristin ritarille. Kun olin viestintätyöurani alussa, Tuomas Gerdt otti minut vastaan tiimiinsä ystävällisesti ja sydämellisesti. Hänen arvoihinsa kuuluva yhdessä tekeminen, eivät niinkään yksilösuoritukset, näkyi hienosti myös työpaikalla. Se oli hyvä oppi ja alku nuorelle neidolle.

Nöyrin mielin hiljennyin hänen haudallaan. Väistämättä mieleeni nousivat veteraanien uhraukset, koronan uhkaa valtavasti suuremmat, elämän raju muuttuminen moneksi vuodeksi rintamalla ja kotirintamalla. Miten tärkeää oli itsenäisyyden säilyttäminen ja hyvinvointi-Suomen rakentaminen, jonka turvin meistä pidetään huolta näinä poikkeuksellisina aikoina.

Jatketaan yhdessä tekemistä, olosuhteisiin sopeutuen. Jälleennäkemisen iloisessa odotuksessa.

Hyvää uutta vuotta 2021 killan hallituksen puolesta 

Ulla Parviainen

puheenjohtaja

TK-Tiedotuskilta Pääesikunnassa

TK-tiedotuskilta vieraili Pääesikunnassa 28.5.2019 kuulemassa Porin prikaatin näkemyksiä uudesta koulutusohjelmasta. Juttu tapahtumasta on julkaistu Ruotuväki-lehden artikkelissa.

Koulutus 2020-ohjelma on kokeilussa useassa joukko-osastossa ja yksi näistä on Porin prikaati. Prikaatin komentaja, eversti Mika Kalliomaa kertoi TK-tiedotuskillan illassa, miten heillä on tätä kokeilua lähdetty viemään eteenpäin.