Rakoilevatko rivit? Me kiltalaiset voimme vahvistaa ja opettaa resilienssiä

Tunnelin päässä kajastaa valo ja katse kääntyy tulevaan. Olen viime päivinä pohtinut, miten me kansakuntana jaksamme vielä sinnitellä ohjeistusten mukaisesti koronapandemian rajoittamassa elämässä, jossa uhka näyttäytyy eri ihmisille erilaisena? Repeävätkö meilläkin rivit, loppuuko resilienssi?

Otin esiin muutaman vuoden takaisen raportin, jossa resilienssi määritellään häiriön- ja kriisinsietokyvyn sekä oppivan mukautumisen yhdistelmäksi. Oli mielenkiintoista uudelleen lukea pohdintaa ajalta, jolloin Covid-19 ei vielä ollut uhkatekijä. Ikivihreitä huomioita löytyi silti paljon.

Killallamme ja meillä kiltalaisilla on paljon resilienttejä valmiuksia. Meillä on myös tärkeä tehtävä nyt ja toipumisen aikana. Kiltamme kova ydin, kriisiajan viestinnän osaaminen, on tarpeen verkostoissa, joissa toimimme. Resilienssiä voi vahvistaa ja opettaa. Tässä me kaikki kiltalaiset voimme kantaa kortemme kekoon. Kilta on myös meille itsellemme alusta, jossa omakin toipumisemme saa uutta virtaa huipputyyppien seurassa.

Tästä kirjeestä löydät useita lukusuosituksia, liitän niiden joukkoon alla olevan. Toivon lämpimästi näkeväni sinut seuraavassa tapahtumassamme. Se järjestetään jälleen terveysturvallisuus huomioiden virtuaalisena – sopeutuvaa resilienssiä tämäkin.

Iloisiin tapaamisiin!
Ulla Parviainen, puheenjohtaja

Yhteisöresilienssi eräällä tavalla kätkee sisäänsä sosiaalisen ja kulttuurisen resilienssin piirteitä, jotka liittyvät kykyyn edistää, toimia osana, ja säilyttää myönteisiä suhteita sekä kestää ja toipua stressitekijöistä myös kriisiaikaisen eristyksen vallitessa. Sen uniikki piirre on vastoinkäymisen kääntäminen henkilökohtaiseksi, suhteita ylläpitäväksi (engl. relational), ja kollektiiviseksi kasvuksi olemassa olevia sosiaalisia verkostoja vahvistaen ja uusia suhteita luovalla kollektiivisella toiminnalla kehittäen. Lähde: Valtioneuvoston julkaisut / Kokonaisresilienssi ja turvallisuus: tasot, prosessit ja arviointi