Poikkeuksellinen vuosi ja viimeinen ritari
Koronavuosi on muuttanut arkea, tottumuksia ja elämänrytmiä. Olemme joutuneet luopumaan paljosta mukavasta ja opettelemaan uusia tapoja tehdä työtä, harrastaa ja pitää yhteyttä meille tärkeisiin ihmisiin. Päällimmäinen puheenparsi on ollut toivotus pysyä turvassa ja terveenä.
Toimintamme on ollut koronan takia hiljaiseloa, mutta tammikuun 14. päivänä saamme vieraaksemme puolustusvoimien viestintäjohtajan eversti Torsti Astrénin. Tilaisuus toteutetaan terveysturvallisuus huomioiden verkon välityksellä. Helmikuussa on jälleen vuosikokouksen ja mielenkiintoisen alustuksen vuoro silloinkin, tavalla tai toisella järjestettynä.
28. päivänä marraskuuta minulla oli kunnia käydä jättämässä kiltamme nimissä viimeinen tervehdys Tuomas Gerdtille, Mannerheim-ristin ritarille. Kun olin viestintätyöurani alussa, Tuomas Gerdt otti minut vastaan tiimiinsä ystävällisesti ja sydämellisesti. Hänen arvoihinsa kuuluva yhdessä tekeminen, eivät niinkään yksilösuoritukset, näkyi hienosti myös työpaikalla. Se oli hyvä oppi ja alku nuorelle neidolle.
Nöyrin mielin hiljennyin hänen haudallaan. Väistämättä mieleeni nousivat veteraanien uhraukset, koronan uhkaa valtavasti suuremmat, elämän raju muuttuminen moneksi vuodeksi rintamalla ja kotirintamalla. Miten tärkeää oli itsenäisyyden säilyttäminen ja hyvinvointi-Suomen rakentaminen, jonka turvin meistä pidetään huolta näinä poikkeuksellisina aikoina.
Jatketaan yhdessä tekemistä, olosuhteisiin sopeutuen. Jälleennäkemisen iloisessa odotuksessa.
Hyvää uutta vuotta 2021 killan hallituksen puolesta
Ulla Parviainen
puheenjohtaja